Kesän helteet on jätetty kauas taakse ja vaihtovuoden puoliväli on saavutettu. Lennot takaisin kotosuomeenkin on varattu. Niin se aika vaan liitää.
Kotosuomeen? Mihin vitun kotosuomeen? Tarkemmin kun ajattelee, ei koti ole sijainti. Ihminen sopeutuu mihin tahansa ajan myötä. Olen varma etten ole ainoa joka näin tuntee. Monet puhuvat usein mukavuusalueesta ja siltä poistumisesta. Eikä nyt puhuta siitä, kuinka pehmeä sänky sinulla on, vaan elinympäristösta. Stressin määrästa.
Jos kyse olisi siitä, että kuinka kotoisa asuinpaikka on, mukavuusalueeni olisi täällä, varakkaiden ihmisten hienoissa kodeissa. Asia ei ole näin. On hienoa nähdä muutokset joiden läpi ihminen kulkee poistuessaan mukavuusalueeltaan. Lähteä paikkaan jossa et tunne ketään, kieli ei ole se mitä viimeiset 17 vuotta on puhuttu. Oppii katsomaan asioita eri kantilta, kokemaan ennakkoluulottomasti uutta. Ymmärtää perheen merkityksen, oppia arvostamaan päiviä kun asiat eivat olekaan niin hyvin.
Luonteesi muuttuu, ja tulee muuttumaan. Voit lähteä ujona, hiljaisena persoonana, palata aivan päinvastaisena. Tai toisin päin. Porukan äänekkain, sanojaan kömpelösti lipsautteleva kaveri oppii olemaan oikeissa paikoissa hiljaa. Se tässä on hienoa.
Ei kukaan ole täydellinen, ei sinne päinkaan. Kusipäisiä juttuja on tehty ja sanottu, ja varmasti tehdään jatkossakin - mutta ainakin ne pystyy tiedostamaan, ja löydät itsesi aivan uudella tasolla. Ei ole sattumaa, että vuoden jälkeen asiat ovat toisin. Monet kokevat vaihtovuoden jälkeistä masennusta - toiset hihkuvat kotiinpääsystä. Ihmiset ovat erilaisia.
Tämä koskee kaikkea elämässa. Armeijaan lahto ja sielta palaaminen, kaveriporukan hajautuminen, uusi elinymparisto. Jokaikinen mutka elämässa tuo tullessaan uuden skenaarion johon ihmisen on sopeuduttava. Mukavuusalueelta on poistuttava. Ja se on loistava asia. Ihminen ei ikinä itsenäistyisi ja kokeilisi siipiään jossei tilaisuutta poistua tulisi.
Olen kymmeniä, ehka satoja vaihtariblogeja lukeneena huomannut, etta monet blogit ovat kuin kiiltokuvia - hienot asiat tuodaan esille, huonoista asioista vahingossakaan ei mainita. En sano että se on väärin, kukaan ei halua että blogia lukevat vanhemmat tai sukulaiset huolestuvat ja vaivaavat itseään huolehtimalla lapsensa oloista maailmalla. Minusta on kuitenkin kiva erottua joukosta kirjoittamalla asioista joista moni ei mainitse.
Huonot päivät, ne päivät kun selaat sosiaalista mediaa eestaas voidaksesi elää ikään kuin kahdessa paikassa samaan aikaan. Siitä huolehtiminen, että jäätko asioista paitsi. Sairastelu, hajottavat koulupäivät. Se kerta kun et saa reenatessa mitään itsestäsi irti. Vastoinkäymiset, nämä elämän pikku kaunokaiset.
Heitän tähän nyt lauseen josta moni on kanssani eri mieltä ja naurahtaa lukiessaan tämän:
Tärkeimpiä päiviä vuotesi aikana ovat ne, kun asiat ovat aivan päin helvettiä, eivät ne, kun kaikki on hienoa ja ruusuilla tanssimista.
Kyllä, olen kiitollisempi päivistä kun elämä läiskii sinua pitkin korvia, kuin niistä kun kaikki sujuu. Nämä päivät tekevat sinusta paremman ihmisen, eivät ne, kun kaikki sujuu, eikä mistään tarvitse huolehtia.
Läikytät kahvit veneen lattialle, oksennat reenin jälkeen, unohdat kuulokkeet kotiin, kännykästä loppuu akku ja myöhastyt bussista. Huoneestasi on lämmitys rikki ja nukut sohvalla. Nukut pommiin. Ruoka on aivan järkyttävän makuista. Perheen koira päättää oksentaa juuri sinun huoneesi lattialle. Vaihtarikaverisi lähetetään kotiin. Ihmiset ovat täysiä kusipäitä juuri sinä päivänä kun valmiiksi vituttaa, elämä potkii hiihtomonon kärjellä päähän - useaan otteeseen.
Ilman näitä hetkiä, olisi vuoden reissu ulkomailla aivan täyttä paskaa. Sanokaa mita sanotte. Kuka tahansa vaihtari, joka tätä tekstia lukee, samaistuu vastoinkäymisiin. Ihminen on luotu kulkemaan esteiden yli. Se tekee tästä niin saatanan hienoa.
Puolivälin saavuttanut kusipää Räihä niputtaa tämän tekstin tähän ja toivottaa kaikille upeita vastoinkäymisiä, silla siitä elämassä on loppujen lopuksi kyse.
